Miten hevonen kengitetään ja miksi?
- Ville Väisänen
- 13.1.
- 5 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 14.1.
Hevosia alettiin tiedettävästi kengittämään rautaisilla kengillä jo yli tuhat vuotta sitten varhaiskeskiajalla. Ennen rautaisia kenkiä käytettiin nahkasta tehtyjä "bootseja". Mutta miksi näin, eiväthän villihevosetkaan tarvitse kenkiä?
Ihmisen kaverina hevosen jalat joutuvat ihan erilaiselle kulutukselle kuin villihevosilla. Ratsastajan tai kärryjen paino lisää kulutusta, mutta myös lajikohtaiset seikat, kuten vaikkapa esteratsastuksessa ylöspäin suuntautuva voima hypätessä, on ihan erilainen kuin mitä preerialla tarvitaan.
Myös olosuhteet vaikuttavat. Hevonen on matkannut ihmisen kanssa kauas sen luontaisesta elinympäristöstä. Täällä pohjolassa kaviot joutuvat kaksi kertaa vuodessa kunnon mutakylpyyn ja pehmenevät. Näiden ihanien vuodenaikojen välissä ne keräävät lunta ja lipsuvat ilman hokkikenkiä.
Kengittäjän tutkinnot
Suomessa on sikäli erikoinen tilanne, että täällä ei edelleenkään vaadita kengitystutkintoa hevosen kengittämiseen. Kyseessä on tarkka laji, joka vaikuttaa oleellisesti hevosen terveyteen. Esimerkiksi Isossa Britanniassa vaaditaan neljän vuoden opiskelu ja kokeneemman kengittäjän oppipoikana toimiminen ennen kuin voi suorittaa näyttökokeen ja rekisteröityä viralliseksi kengittäjäksi.
Suomen käytäntöä selittää ehkä se, että täällä hevosia on ollut useimmissa maataloissa vielä pitkään 1900-luvulle, ja kengittäminen on hoidettu yleensä tilan isännän toimesta. Vielä 1980-luvulla Suomen Puolustusvoimat oli ainoa taho joka järjesti hevosen kengitykseen virallista koulutusta. Tilanne on nykyään parempi, ja monentasoisia kengitystutkintoja voi suorittaa useissa oppilaitoksissa, mm. Kaustisilla (KPEDU), jossa itse suoritin hevostalouden perustutkinnon kengitysopinnot, Ypäjällä sekä Hingunniemessä (YSAO), jossa aloitin AT-tason opinnot nyt tämän vuoden alussa.
Perustutkinto (PT) ja ammattitutkinto (AT) -tasojen lisäksi on vielä erikoisammattitutkinto (EAT), jonka suorittanut saa käyttää nimikettä kengitysseppä. EAT:n suorittamalla saa samalla kansainvälisen CE-F eli eurofarrier -sertifikaatin.
Perustutkinnon suorittanut tekee lähtökohtaisesti peruskengityksiä ja sepän opinnot suorittanut sairaskengityksiä ja muita erikoiskengityksiä. AT-tasoinen kengittäjä jotakin tältä väliltä.
Miten hevonen kengitetään?
Peruskengitys tehdään yleisimmin 6 viikon välein, toki hevosen kavion kasvu ja kuluminen yksilöllisesti huomioiden. Mallioppilaana tässä blogipostauksessa toimii Flash Spruce eli Salama, joka on siirtynyt kilparadoilta terapiahevoseksi. Salaman kaviot ovat muuten esimerkilliset ja normaalit, mutta anturat ovat arat, jonka vuoksi kesäisin käytetään paksumpipohjaisia muovikenkiä. Viime kesänä saatiin hyvät tulokset Dynamix-kengillä. Talvella pohjat on pehmeämmät, joten voidaan käyttää normaalia rautakenkää.
Ensin teen yleissilmäyksen hevoseen, katson miten kavio on kasvanut ja miten kasvu on vaikuttanut kaviokulmaan. Kavion pinta on sarveisainetta, eli samaa tavaraa kuin ihmisen kynnet. Kavio kasvaa ruununrajasta, eli paikasta jossa kavio vaihtuu jalan karvoitukseen. Kavion sarveisosa on siis tunnoton, ja oikein tehty kengitys ei satu hevoseen ollenkaan. Kaviokulma on kavion ja maanpinnan välinen kulma, ja jokaiselle hevoselle yksilöllinen. Se määräytyy etujalassa lavan ja vuohisen mukaan, jotka ovat rakenteellisesti samassa kulmassa. Kavion optimaalinen kulma on sama, ja jatkuu vuohisesta eteenpäin suorana janana. Muista kavion kasvuun ja rakenteeseen liittyvistä tekijöistä johtuen, tähän optimikulmaan ei aina päästä ainakaan yhdellä kengityksellä.
Seuraavaksi poistan vanhat kengät etujaloista ja tarkastan onko kavioon tullut vaurioita tai muuta erikoista. Yleisin vaurio on rispaantunut tai lohjennut kavion pinta, ja yleisin kohta on kavion sivuilla oleva pinta, joka on ohuin kohta sarveiskaviota. Yleensä tällaiset vauriot eivät vaadi toimenpiteitä, mutta isommat halkeamat paikataan kemiallisella paikka-aineella. Vakavissa tapauksissa kavio stabiloidaan teräslevyllä ja ruuveilla.
Myös kavion pohjaosa eli antura, sekä nuolen mallinen säde uusiutuvat, ja ennen kavion leikkaamista vuollaan anturasta ja säteestä kuollut aines pois. Näin nähdään paremmin kavion todellinen rakenne ja kantojen mahdolliset korkeuserot. Käytän vuoluun luuppipuukkoa, jossa on silmukkamainen terä.
Kun vuolu on tehty, leikkaan kaviosta liikaa kasvaneen rengasmaisen viipaleen pois käyttäen leikkaavia hohtimia eli leikkuutongeja.
Kavio kuluu kannoilta enemmän kuin kärjeltä, jolloin kavio vaikuttaa kasvavan varpaalta enemmän. Kengityksessä siis palautetaan liian loivaan kulmaan kasvanut kavio takaisin optimaaliseen kulmaan. Leikkauksen jälkeen pinta tasataan vielä raspilla. Hyvälaatuinen raspi on todella tervävähampainen, ja kengitystä harjoitellessa yleisin vahinko olikin omaan rystyseen raspaaminen.
Kun kavion alapinta on kunnossa, tasataan kavion sivut, mikäli tarvetta. Joidenkin hevosten kaviot kasvavat voimakkaasti leveyssuunnassa kavion alaosassa. Tämä ns. flare poistetaan raspaamalla, kuitenkaan ohentamatta kavion paksuutta tarpeettomasti. Kun kavion pinta on suora ruununrajasta kärjelle asti, kenkä saadaan oikeaan kohtaan kavion pyörähdystä ajatellen, ja kavio myös kasvaa jatkossa suorempana.
Nyt päästään itse kengitykseen, joka aloitetaan kengän muotoilulla. Suomessa käytetään yleisimmin tehdastekoisia kenkiä, jotka sitten hienosäädetään hevoselle sopivaksi vasaralla ja alasimella. Isommat ratsukengät eivät meinaa enää kylmänä muotoutua, jolloin tarvitaan nestekaasulla toimiva ahjo. Kenkä kuumennetaan hehkuvan punakeltaiseksi, jolloin sen muotoilu on huomattavasti helpompaa.
Optimaalinen kengän muotoilu noudattaa kavion reunaa täsmällisesti kavion leveimmälle kohdalle asti. Tämän jälkeen kenkä on hieman kaviota leveämpi ja kannoilta ulottuu leveyssuunnassa muutaman millin kavion yli, ja kavion takaa vähän enemmän. Näin saadaan kavion kantaosalle tukea sekä tilaa kavion laajenemiselle hevosen astuessa. Tässäkään ei aina välttämättä päästä optimitilanteeseen. Jos hevonen on kova tiputtelemaan kenkiä, eli astuu takajalalla etukengän kannalle, sovitusta pitää hieman tiivistää. Kenkä ei saa myöskään painaa sädettä.
Kun kenkä on muotoiltu, se naulataan. Tähän käytetään hevosenkenkänauloja, jotka on suunniteltu siten, että ne kääntävät itsensä kohti kavion ulkopintaa. Nauloissa on pieni leima, joka pitää aina olle kavion keskiosaa kohti. Nauloja on monen kokoisia ja tyylisiäkin, ja naulan valintaan vaikuttaa eniten kengän koko. Naulat tulevat valkoviivalle, eli kavion pohjassa näkyvälle sarveiskavion ja martokavion valkealle yhdistymiskohdalle. Naulaus aloitetaan kahdesta etummaisesta kärkinaulasta. Kun naulat tulevat ulos kavion pinnasta, ne käännetään ensi tilassa osoittamaan alaspäin. Tämä on kengityksen ehkä vaarallisin osa, sillä naulat ovat veitsenteräviä ja mikäli hevonen esim. säikähtää ja vetäisee jalkansa pois kengitysasennosta, ovat kengittäjän laskimot ja valtimot vaaravyöhykkeellä.
Kun kenkä on parilla naulalla kiinni, laitetaan hevosen jalka alas ja tarkastetaan kengän oikea asento. Kengän edessä tai kummallakin sivulla olevat käänteet auttavat pitämään kengän paikoillaan, ja ne lyödään vasaralla kiinni kavion pintaan tässä vaiheessa. Jalka otetaan takaisin kengitysasentoon ja lyödään loput naulat kiinni. Yleisimmin kenkä kiinnitetään kuudella naulalla kavion etuosasta. Tällöin kavion kantaosa pääsee leviämään ja kaviomekanismi toimii parhaalla tavalla.
Lopuksi käännetyt naulan päät katkaistaan pihdeillä ja naulan alapuolelle tehdään joko raspilla tai kolotusraudalla pieni kolo, johon naulan pää käännetään kotkauspihdeillä. Kotkaus puristaa naulan kannan ja naulan pään ikään kuin niitiksi, joka pitää kengän paikoillaan seuraavat kuusi viikkoa. Naulan päistä silotellaan vielä raspilla mahdolliset terävät kohdat pois.
Tämän jälkeen homma toistetaan kolmelle muullekin jalalle. Käytännössä jalat tehdään pareina, eli yleensä työstän ensin etujalkoja vuorotellen jotta ne saadaan mahdollisimman identtisiksi. Kun etupää on kengitetty, siirryn takajalkoihin. Mikään pakko hommaa ei ole tehdä tässä järjestyksessä, ja jos hevonen on esim. "tarkka" takajaloistaan eli ei erityisemmin arvosta niiden nostelua ja nyppii niitä pois, saatan aloittaa takasista kun omissa jaloissa on vielä hyvin voimaa jäljellä.
Niin sanotun helpon hevosen kengitän alle 1,5 tunnissa, mutta itse pyrin aina hoitamaan homman ennemmin hyvin kuin nopeasti. Haastavilla hevosilla, tai hevosilla joilla on erikoisen muotoinen kavio (eli kengitys sisältää paljon kengän muotoilua) kengitys kestää monesti yli kaksi tuntia.
Commentaires